30.3.

  • Keski-Pohjanmaa Narinkkatorilla Helsingissä 14.-18.6. Suunnittelussa mukana DON L ja toteutuksessa maanantain 14.6. osalta Osuuskunta Meidän Yxpila ja YMY.

19.3.

  • Loistava Anna Karenina Turun kaupunginteatterissa. Andriy Zholdak riipii katsojalta tunnekartan auki hermo hermolta. Kokemus oli järisyttävä ja tuntui fyysisenä vielä monta päivää esityksen jälkeen.

1.3.

  • Kitinkannuksen 20-vuotishistoriikin kirjoittaminen käynnistyy.

23.2

  • Tampereen Ammattikorkeakoulun tuottajaopiskelijat tutustuivat kulttuuritapahtuman mediamarkkinointiin DON L:n johdolla.

6.2.

  • Yxpila-Pelso <96>musiikkinäytelmän ensi-ilta Ykspihlajassa. Vankilanjohtaja Kuuramaa = LT-N.

11.-12.1. 2010

  • DON L:n Kulttuuriyrittäjyyskurssin lähijaksot Porin yliopistokeskuksessa.



  • MUKAVAA JOULUA JA MENESTYKSELLISTÄ UUTTA VUOTTA!

8.12.

  • Vetelin kunnan henkilöstön joulujuhlassa asentamassa oikeaa palveluasennetta.

20.-21.11.

  • DON L:n Kulttuuriyrittäjyyskurssin lähijaksot Oulussa. Mukana luennoilla videoyhteyden kautta myös Salon ja Someron kesäyliopistojen Kulttuurituotannon suunnittelun opiskelijat.

13.11.

  • Terveys 2009 <96>messut Helsingissä.

12.10.

  • Viestinnän konsultointia Kaustisen seutukunnan HYMY-hankkeelle.

5.8.

  • Bonsai-puisto ( Anton Tsehov: Kirsikkatarha) ensi-ilta tänään YMY:n kesäteatterissa Potin rannassa Ykspihlajassa. Isä Gajevin roolissa LT-N.

5.6.

  • DON L:n kurssi Mediasuhteet ja niiden rakentaminen Helsingin yliopistolla, siinä Senaatintorin kupeessa. Tilaaja Helsingin kesäyliopisto. Lue lisää www.kesayliopistohki.fi

21.-29.5.

  • Split, Kroatia. Suosittelen lauttamatkaa Visin saarelle. Kannattaa ottaa uikkarit mukaan.

24.-26.4.

  • Tukholma. Kolmekymmentä vuotta sitten pesin siellä junanvaunuja urakkapalkalla ja lopulta siivosin Tukholman saaristoa venäläisestä öljystä. Ringvägen ja Gärdet, Södermalm. Kotikadut ovat vuosien saatossa kovasti muuttuneet mutta muistin vielä tutut kulmat. Kaunis, kaunis kaupunki.

9.-30.3.

  • DON L:n kurssi kampanjasuunnittelusta osana Markkinointiviestinnän ammattitutkintoa. Tilaaja Kokkolan kauppaopisto. Lue lisää www.kpedu.fi

16.-17.3. Kuvaukset Kannuksessa

  • Kitinkannuksen DVD:n kuvaukset Kitinkannuksessa. Kuvaajana Jani Honkakoski. Ohjaus ja käsikirjoitus DON L.

13.3. Ensi-ilta: Kairosta Kervisen baariin

  • Junnu Vainion ja Veikko Lavin lauluihin perustuva musiikkiteatteriesitys Ykspihlajassa. Mukana YMY:n lisäksi YTS. Esityksiä on kaikkiaan neljä. Ohjaus Outi Airolan.

7.3. Säveltäjän muistolle

  • Heimo Anttiroikon muistokonsertti Ykspihlajassa. Mukana YMY ja DON L.

25.-27.2. Poriin

  • Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun kulttuurituotannon opintokokonaisuuteen kuuluva DON L:n kurssi Kulttuuriyrittäjyydestä, osa 1.

28.1. 09

  • Kitinkannuksen asiakaslehti Kitinkaiku 1 / 09 ilmestyy. Toimitus ja taitto DON L

2009 UUSI VUOSI TÄÄLLÄ TAAS…

8.12. Vetelin kuntakuvaa kirkastamaan

  • DON L on valittu toteuttamaan Vetelin kunnan markkinonitikampanja aikaisemmin tehdyn suunnitelman ja viestintästrategian pohjalta. Kampanja ulottuu vuoteen 2012 saakka.

23.11. YTS 85-vuotta

  • Ykspilajan Työväen Soittajien juhlakosertti Ykspihlajassa. Laulusolisteina Tuomas Airola ja Lauri Tuomi-Nikula. Hanurisolistina Tapani Typpö.

14.-15.11. TAMK kutsuu

  • DON L:n tapahtumatuottaminen ja mediasuunnittelu Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolla.

22.9.-7.10. Kuuba

  • Ykspihlajan Työväen Soittajien korkeanpaikanleiri Kuuban Havannassa ja Varaaderossa. Mukana myös DON L.

12.-13.9. Kulttuuriyrittäjyyttä Helsinkiin

  • Helsingin kesäyliopiston kulttuurituotanto –opintokokonaisuuteen kuuluva DON L:n kulttuuriyrittäjyysosio toteutui suunnitelman mukaan

30.7. Lokki ensi-iltaan

  • Ykspihlajan musiikkiyhdistyksen tuottama ja toteuttama Anton Tsehovin Lokkiin perustuva kesäteatteriesitys Potin Lokki ensi-iltaan Potinrannassa. Ohjauksesta vastaa Kirsi Karvonen ja sovituksesta Laura Airola

23.5.

  • Osuuskunta Meidän Yxpilan rakennuttaman Kakaravaaran päiväkodin harjannostajaiset Ykspihlajassa.

25.4.-3.5. Baskimaa, Espanja

  • Jutuntekomatka Bilbaoon ja San Sebastianiin.

7.4.2008

  • Pohjanmaa-hankkeen väestökampanja valmistui aikataulun mukaisesti ja käynnistyi 7.4.

3.-5.4.2008

  • Tutustumismatka Toilan kylpylään Viroon Kitinkannuksen näkökulmasta.

27.3.2008

  • DON L kuultavana keskustan eduskuntaryhmän työvaliokunnassa keskustan julkisuuskuvasta. Viiltävää analyysiä.... perästä kuuluu!

22.3.2008

  • YMY:n kevään musiikkiteatterituotanto TYÖ! sai ensi-iltansa Ykspihlajassa. Mukana DON.L

2/2008

  • Vetelin kunta päivittää kuntakuvaansa ja käynnistää kuntamarkkinointioperaatiot yhteistyössä DON L:n kanssa.

2/2008

  • Kitinkannuksen kohderyhmätutkimus käynnistyi yhteistyössä Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Centrian kanssa.

10.-11.1. ja 7.-8.2. 2008

  • DON L:n hittituote Kulttuuriyrittäjyys kiinnostaa. Turun kauppakorkeakoulun ja Turun yliopiston tilaamalle 3:n opintopisteen kurssille ilmoittautui 28 opiskelijaa.

1/2008

  • Pohjanmaa-hankkeen väestökampanjan tuotanto käynnistyi. Kampanja ulottuu koko Pohjanmaan alueelle ja koostuu mittavasta tv- ja printtikampanjasta, liikennevälinemainonnasta ja koulutusmateriaalista. Tuottajana DON L.

1/2008

  • DON L:n suunnitteleman Keski-Pohjanmaan keskussairaalan yhteyteen valmistuneen Psykiatrian talon viestintäsuunnitelman toteuttaminen käynnistyi yhteistyössä Yxpila Median kanssa.

Oikein hyvää uutta vuotta! DON L kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan loppuun kuluneesta, moneen taipuneesta vuodesta, josta tähän uutispalstaan on kirjattu vain osa hailaitseista. Nähdään pian!

09.11. 2007

  • DON L:n kulttuurialan markkinointiviestintä ja brändäyskurssi Tampereen Ammattikorkeakoulun kulttuurituottajien jatkokoulutuksena.

01.-03.11. 2007

  • Kitinkannuksen ja Värskan kylpylän yhteistyöneuvottelut Värskassa Virossa.

10.10. 2007

  • DON L:n Hyvän palvelun koulutus Kaustisella Kansanlääkintäkeskuksessa Keski-Pohjanmaan Sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen henkilöstölle.

01.09. 2007

  • Kulttuuriviennin markkinointisuunnitelma valmistui . tekijänä DON L
    Eteläpohjalaisen kulttuurin kansainvälistymisohjelmassa 2007-2013 painotetaan kansainvälistymistoimien suunnitelmallisuutta ja koordinoimisen merkitystä. Siihen on lisäksi kirjattu toimenpiteinä ja tavoitteina rohkaista vientikypsiä eteläpohjalaisia kulttuuritoimijoita kansainvälistymään, verkostoitumaan, ja kouluttautumaan sekä henkilökohtaisissa kansainvälistymistaidoissa että kv-markkinoinnin edellyttämässä viestintäosaamisessa.
    Näihin toimenpiteisiin ja tavoitteisiin perustaen Etelä-Pohjanmaan kulttuurin kansainvälistymisohjelman toteuttamishankkeessa mukana olevat, ammattimaisesti toimivat eteläpohjalaiset kulttuurialan toimijat ovat muokanneet ja tuotteistaneet hankkeen puitteissa kulttuuripalvelujaan ja .tuotteitaan kansainvälisille kulttuurialan markkinoille sopiviksi kokonaisuuksiksi. Tämän markkinointisuunnitelman tausta-aineistona on hankkeessa toteutetut tuotteistamiskonsultaatiot, haastattelut ja koulutuspäivän tuottama ryhmätyömateriaali.
    arkkinointisuunnitelman tavoitteena on luoda edellytykset suunnitelmallisen ja pitkäjänteisen kansainvälisen toiminnan käynnistämiseksi. Se tarjoaa kulttuurialan toimijoille kansainvälistymisprosessien edellyttämää markkinointi- ja myyntikoulutusta sekä tarjoaa mahdollisuuksia kehittää ja jatkojalostaa kulttuurituotteita ja .palveluita vientikuntoon. Markkinointisuunnitelma tukee kulttuurivientiin erikoistuneen agentuurin käynnistymistä Etelä-Pohjanmaalla sekä osoittaa tarvittavat markkinoinnin työkalut kunkin toimijan tai toimijaryhmän oman kansainvälistymisprosessin avuksi.

08.08. 2007

  • Aku-Petteri Pahkamäen ohjaama musikaalinen Tsehov-mukaelma Vanja Enox sai ensi-iltansa Ykspihlajassa. Professorin roolissa nähdään Don Laredo.

22.-24.7. 2007

  • Kitinkannuksen hallituksen markkinoinnin strategiaseminaari Silja Europalla.

08.07.2007

  • Puhetta piisaa. Viestintäkonsultti Lauri Tuomi-Nikula on tämän vuoden Kälviä-päivien juhlapuhuja.

01.06.2006

  • Osuuskunta Yxpila näki päivänvalon. Uusi sosiaalinen yritys, Osuuskunta Yxpila on perustettu. Perustajajäseniin kuuluu myös DON L. Osuuslunta Yxpilan tavoitteena on työllistää alueen pitkäaikaistyöttömiä ja vajaakuntoisia palvelutuotannon, rakennuttamisen ja mediapalvelujen tuottajina. Ensivaiheessa siirretään satamasta kaksi vanhaa satamahuvilaa, joista toiseen tulee uusi päiväkoti KAKARAVAARA ja toiseen näillä näkymin ikäihmisten palvelukeskus. Lisätietoja www.yxpila.fi

01.05.2007

  • Yhteistyö Kitinkannuksen kanssa jatkuu. Kannuksessa toimivan terveyslomakeskus Kitinkannuksen tulevaisuustyö saa jatkoa. DON L konsultoi ja kouluttaa kesän ja syksyn aikana MAKE 2007 .hankkeen kautta Kitinkannusta tulevaisuuden asiakkuuksiin.

01.04.2007

  • DON L Eteläpohjalaisen kulttuurin kansainvälistysohjelman toteuttamishankkeen konsultiksi. Elokuun loppuun kestävä toimeksianto sisältää toimijakohtaiset konsultaatiot, koulutusta ja hankkeen markkinointisuunnitelman laatimisen vuosille 2008-2011

19.3.2007

  • Onnittelut Mika Lintilälle! Keskipohjalainen Mika Lintilä valittiin eduskuntaan 7696:lla äänellä. Kolmannelle kaudelleen menevä Mika sai valtakunnan kaikista kepulaisehdokkaista kahdeksanneksi eniten ääniä. Mainio saavutus! Vaalikampanjan mainonnan mediamixeineen - nyt kolmannen kerran peräkkäin - suunnitteli DON L

16.3.2007

  • Yxpila-New York ensi-iltaan. Outi Airolan kirjoittama ja ohjaama musiikkinäytelmä 30-luvun aatteiden ja ihanteiden, hätäaputöiden ja siirtolaisuuden ilmiöistä saa tänään ensi-iltansa Ykspihlajan toimitalolla Kokkolassa. Esityksen tuotoilla rahoitetaan Ykspihlajan Musiikkiyhdistyksen musiikkikoulutoimintaa. Mukana lavalla myös DON L.

14.3.2007

  • 87 päivää tangokisaan. Argentiinalaisen tangon maailmankilpailujen ainoa Pohjoismaissa järjestettävä aluekilpailu järjestetään Kokkolassa 8.-10.6. 2007. Nyt mukaan pääsevät suomalaisten tanssijoiden lisäksi ruotsalaiset argentiinalaisen tangon harrastajat. Kilpailun tuottaa DON L yhteistyössä Jarmo Leppäkarin kanssa. Katso lisätietoja osoitteessa www.tangokokkola.fi

1 / 2007 TULOSSA OLEVAA DON L:N KOULUTUSTA

  • Koko tammikuun kestävä Kulttuuribusiness- ja markkinointiviestintäkoulutus SEAMK:ssa Seinäjoella.
  • Kulttuurituotannon suunnittelu/Kulttuuriyrittäjyys 3 op Porin yliopistokeskuksessa helmi-maaliskuussa.

12.12. 2006 KOKKOLA TUKEE EDELLEEN TANSSIHANKETTA

Kokkolan kaupunginvaltuusto on myöntänyt 20.000 euron avustuksen argentiinalaisen tangon maailmankilpailujen II Suomen aluekilpailun toteuttamiseen Kokkolassa 9.-10.6. 2007. Kilpailu järjestetään Suomen ja Ruotsin yhteisenä aluekilpailuna. Kilpailun tuottaa ja toteuttaa työryhmä TANGOKOKKOLA J. Leppäkari ja L. Tuomi-Nikula ( DON L)

23 ja 25. 11. & 7 ja 9.12. 2006 KULTTUURIYRITTÄJYYTTÄ HAAPAVEDELLÄ

16 tunnin Kulttuurista työtä ja toimeentuloa -koulutus Haapavedellä HUMAK:ssa.

16.-17.11. 2006 KOULUTUSTA TAMPEREELLA

Kaksi tehokasta päivää tapahtumatiedottamisen ja mediasuunnittelun parissa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän yksikössä.

21.-22.10. 2006 X FILM & FOOD FESTIVAL

Juhlavuoden teemana "Etelän outo kuu" -argentiinalainen nykyelokuva. Vierailevana asiantuntijana kriitikko Hannu Björkbacka Kokkolasta. DON L tuotantoa.

23.8.-23.9.2006 ARGENTIINA-URUGUAY-BRASILIA

DON L:n työ- ja opintomatka Etelä-Amerikkaan.

9.-11.6. 2006 ARGENTIINALAISEN TANGON MAAILMANKISAT

Argentiinalaisen tangon maailmankisojen ensimmäinen Suomen aluekilpailu järjestettiin Kokkolassa. Buenos Airesin elokuiseen loppukilpailuun selviytyivät estraditangon sarjassa Nina ja John Krook Helsingistä ja salonkitangon sarjassa Kyllikki ja Erkki Torspström Kajaanista.

4-5.2006 KULTTUURIYRITTÄJYYDEN OPPINTOJA PORISSA

DON L:n Kulttuurituotannon suunnittelu / Kulttuuriyrittäjyys 3 op -kurssi Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksella Porissa.

10.3. 2006

Suomi-Argentiina seura - Asociación Finlandia Argentina on vuosikokouksessaan 10.3. valinnut yhteyshenkilöksi Kokkolaan ja samalla hallituksen varajäseneksi Lauri Tuomi-Nikulan. Se eligió como presidente de la comisión Rodrigo Musicante, como miembros de la comision Gabriela Albarracín, Fabrizio Zanella, Pilvi Riikka Taipale, Sergio Natali, Jaime Potenze y Sari Salander, y como miembros suplentes Ruth Rubin y Lauri Tuomi-Nikula.

16.2. ja 19.2. & 16.3. ja 18.3. 2006

Seitsemän opintopisteen arvoinen kulttuurituotannon opintokokonaisuus Kulttuurista työtä ja toimeentuloa käynnistyi DON L:n osalta Kulttuuriyrittäjyyden opintojaksolla Kokkolassa. KPAMK:n, Chydenius-instituutin, Culturexin ja DON L:n suunnittelema ja toteuttama opintokokonaisuus on laatuaan ensimmäinen Keski-Pohjanmaalla. Siihen osallistuu parikymmentä keskipohjalaista kulttuurialan toimijaa ja alan opiskelijaa.

19.1. 2006
Tanssitaidetoimikunta tukee!


Valtion Tanssitaidetoimikunta on myöntänyt 2000 euron valtionavustuksen Argentiinalaisen tangon Maailmankisojen Suomen aluekilpailujen järjestämiseen Kokkolassa 9.-11.6. 2006

17.1. ja 8.2. 2006
DON L SEAMK:ssa


Kaksi innostavaa päivää Kulttuurituotannon ja tuotteistamisen parissa Seinäjoella. Tilaajana Seinäjoen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon ja muotoilun yksikkö. Luovaa porukkaa nämä seinäjokiset kulttuurituotannon opiskelijat: välitehtävänä syntyi aivan mahtavia kulttuurialan yritys- ja tuoteideoita!

12.12. 2005
KOKKOLA TUKEE TANSSIHANKETTA

Kokkolan kaupunginvaltuusto on myöntänyt 30.000 euron avustuksen argentiinalaisen tangon ( tanssi) mm-kilpailujen Suomen osakilpailujen toteuttamiseen Kokkolassa 9.-11.6. 2006. Kilpailun tuottaa ja toteuttaa työryhmä J. Leppäkari ( Tanssikoulu Leppäkari) ja L. Tuomi-Nikula ( DON L)

9.12. 2005
KIERTUE ALKAA

Presidenttiehdokas Matti Vanhasen valtakunnallinen kiertue alkaa tänään Joensuusta. Huomenna olemme Lappeenrannassa ja Mikkelissä, sunnuntaina Savonlinnassa ja Kuusankoskella. Tapahtumia on seuraavan kuukauden aikana kaikkiaan 20.

15.11. 2005
DON L TUOTTEISTAMAAN ETELÄ-POHJANMAALLE

Etelä-Pohjanmaan liitto on valinnut DON L:n Hyvinvointia kulttuurista - hankkeen tuotteistamiskoulutuksen konsultiksi. Noin 50 tunnin paketti sisältää luentoja kulttuuristen hyvinvointipalvelujen tuotteistamisesta ja markkinoinnista sekä henkilökohtaista konsultointia hankkeeseen osallistuville.

Uutisia

9.11. 2005
KUMPPANEITA MADRIDISTA

Don L:n toiminta Argentiinan suuntaan alkaa olla niin mittavaa, että on syytä hakea yhteistyöhön lisää kumppanuuksia. Madridissa sijaitsevan Suomen kulttuuri-instituutin läänityksiin kuuluu koko espanjaa ja portugalia puhuva maailma - siis myös Argentiina. Alustavat neuvottelut kulttuuriyhteistyön käynnistämisestä käytiin Madridissa Instituto Iberoamericano de Finlandin edustajien Maria Jokelan ja Timo Riihon kanssa 7.11.

19.10.2005
PRESIDENTTIÄ TEKEMÄÄN!

Tuotantoryhmä A. Paavola ( Kuvatiimi) ja Lauri Tuomi-Nikula ( DON L) on valittu tuottamaan pääministeri Matti Vanhasen valtakunnallisen kampanjakiertueen. Lisää tietoa aiheesta 29.10. jälkeen.

10.10.2005
DON L TEKEE MAITOKOLMION ASIAKASLEHDEN

Toholammilla toimiva, pian 100-vuotias maidonjalostaja Osuuskunta Maitokolmio valitsi kauppiaslehtensä tekijäksi DON L:n. Kaksi kertaa vuodessa julkaistavan lehden taiton tekee mainostoimisto Statiivi Ylivieskasta.

8.10.2005
TUOTTAJAKURSSI YLIVIESKASSA

Kalajoen matkailuinstituutin tapahtumien kehittämisprojektiin liittyvä tuottajakoulutus järjestettiin Raudaskylässä Ylivieskassa 8.-9.10. Don L luennoi aiheesta Tapahtumatuottaja - ihmeidentekijä kulisseissa?

28.9.2005
KULTTUURISTA TYÖTÄ JA TOIMEENTULOA

Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulun ja Chydenius-instituutin yhdessä suunnittelema, ensimmäinen kulttuuriyrittäjyyttä käsittelevä koulutuskokonaisuus käynnistyy 28.9. Kokkolassa Pori Jazzin taiteellisen johtajan Jyrki Kankaan luennolla. Yhteensä 10 opintopisteen koulutuskokonaisuus päättyy keväällä 2006 DON L:n koulutusjaksoon, jossa tarkastellaan suomalaisen kulttuuriyrittäjyyden ominaispiirteitä, kulttuuripalvelujen tuotteistamista ja markkinoinnin problematiikkaa sekä yksilöllisen erikoisosaamisen merkitystä kulttuurialan liiketoiminnassa. Pääpaino on kuitenkin käytännön kulttuuriyrittäjyyden ja -yritystoiminnan tarkastelussa maaseudun näkökulmasta ja -mittakaavasta case-esimerkkien ja ryhmätöiden avulla. Laajahkossa, koko opintojakson kestävässä harjoitustyössä Kulttuuriyritys - pura ja kokoa, opiskelijat testaavat ja soveltavat aikaisempien kulttuuriyrittäjyyden opintojaksojen ( yht. 7 op) saamiaan tietoja ja taitoja.

19.9.2005
BRANDINRAKENNUSTA JA TAPAHTUMAMARKKINOINTIA

DON L:n koulutus Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän laitoksella 19.-20.9.

17.8.2005
MARKKINOINTIVIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO

DON L toteuttaa Kokkolan Kauppaopiston Markkinointiviestinnän ammattitutkintoon kuuluvan kampanjasuunnitteluun ja viestinnän psykologiaan liittyvän koulutuksen yhteensä 16 tunnin opetussarjana.

12.8.2005
MULTIMEDIA VALMISTUI

Liki 60-ihmisen voimin toteutettu 100-vuotta sähköä .multimediaelämys K.H. Renlundin museossa sai ensi-iltansa 12.8. Esitys on kaiken kansan nätävissä museon näyttelyhallissa joulukuun 11. päivään saakka. Kannattaa mennä katsomaan!

20.6.2005
JOHANNA REMMIIN

Media-assistentiksi Tampereen AMK:n taiteen ja viestinnän laitoksella opiskeleva Johanna Velling on valittu tuotanto- ja kuvaussihteeriksi DON L:ni multimediatuotantoon 100-vuotta sähköä, joka on Kokkolan Energian tilaustyö.

14.5.2005
KAHAKKA KEMISSÄ

Engelsmannit tulevat! Engelsmännen kommer! .sarjakuva-albumi sai kiitosta Kemin Sarjakuvapäivillä. Albumin tuottaja Lauri Tuomi-Nikula myös alusti tapahtumassa aiheesta Missä luuraa kotoperäinen, ruotsinkielinen sarjakuva?

9.5.2005
EUROOPPA-PÄIVÄ KOKKOLASSA

Kymmenettä Eurooppa-päivää vietettiin Kokkolassa kutsumalla juhlavieraiksi kaikki Kokkolan 10-vuotiaat eu-kansalaiset. Tapahtuman tiedotuksesta vastasi DON L.

29.4.2005
II KULTTUURIYRITTÄJYYDEN KURSSI PÄÄTTYI PORISSA

Turun Yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksella Porissa toteutettu, järjestyksessään toinen DON L:n suunnittelema Kulttuuriyrittäjyyden perusteet .kurssi päättyi 29.4. 3 opintoviikon kurssin suorittivat:
Katariina Iso-Pietilä
Tiina Ikala
Sanni Partanen
Leila Kulmala
Maija Rantanen
Miina Salminen
Saija Rimpelä
Kirsi Vahtokari
Pasi Salmi
Joonas Josefsson
Suvi-Sadetta Kaarakainen
Riikka Mustonen
Suvi Kolehmainen
Taru Tuulikki Koskela

28.3.2005
HUMU-SATU KUVIN

Kokkolan Energian tilaaman multimedia kuvaukset on aloitettu Pääsiöisenä Ensimmäisenä kuvattiin ridankyläläisessä metsässä suomenhevonen Humu-Satun ja Tapio Tuunalan perinteistä metsätyötä kuvaava kohtaus.

18.2.2005
TALVIHARMONIKKA ALKOI

Kokkolan talven merkittävin musiikkitapahtuma, Kokkolan Talviharmonikka käynnistyi perjantaina. Tapahtuman markkinoinnista ja tiedotuksesta vastaa DON L.

3.1.2005
DON L KOKKOLAN ENERGIAN MULTIMEDIAN TEKIJÄKSI

Kokkolan Energian täyttäessä 100-vuotta vuonna 2005 se toteuttaa yhteistyössä K.H. Renlundin museon kanssa mittavan näyttelyn teemalla 100-vuotta sähköä Kokkolassa. Näyttelyyn liittyvän 15 minuutin mittaisen multimediaelämyksen suunnittelee ja tuottaa DON L Inspirations.

9.12.2004
ENGLANTILAISET TULEVAT! ENGELSMÄNNEN KOMMER!

Ville Rannan ja Mika Lietzenin sarjakuva-albumi Englantilaiset tulevat! julkistettiin Kokkolassa Hakalax-talossa 9.12. 36-sivuinen, 4-värinen ja upeasti painettu teos on laatuaan ensimmäinen Krimin sotaan liittyvä, ns. Halkokarin kahakasta kertova sarjakuva-albumi, parasta suomalaista sarjakuvadraamaa siltäkin osin. Albumi julkaistiin omina painoksinaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Ruotsinnoksen on tehnyt Carita Mäki-Ullakko. Luovaa työtä on tukenut SKR:n K-P:n rahasto apurahallaan. Albumin julkaisija ja kustantaja on DON L INSPIRATIONS ja albumia voi tilata myös suoraan osoitteesta lauri.tuomi-nikula@artsmanagement.kpnet.com Albumin hinta on 15€ ja hintaan lisätään painon mukainen kirjemaksu.

24.10. 2004
SENSAATIO SUOMESTA

Näin otsikoi Kauppalehti Optio keskipohjalaisen tango-orkesteri Guardia Nuevan vierailua Buenos Airesissa. DON L:n tuottama, projektoima ja vetämä El Destino Buenos Aires -Guardia Tango Finladia 2004 -hanke huipentui kymmenen päivän konsertti- ja opintomatkaan, jonka tuloksista nautitaan vielä pitkään matkan aikana solmittujen yhteistyö- ja opiskelijavaihtosopimusten kautta. Argentiinassa DON L:n erinomaisena yhteistyökumppanina toimi Oy Nordic-Latin South Consulting Ltd:n Pertti Mustonen.

26.5. 2004
UUTUUSKURSSIN ENSIMMÄISET OPISKELIJAT PORISSA

Ensimmäinen kulttuuriyrittäjyyden perusteet –kurssi ( 2ov) Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksella Porissa on päättynyt. Kiitokset aktiivisille ja ahkerille opiskelijoille. Hienosti jalostunutta omaa ajattelua ja johtopäätöksiä! (ks. kurssiohjelma koulutusta –valikosta) Hyväksytysti kurssin suorittivat

Aronen, Tanja
Haaslahti, Saara
Juutilainen, Taru
Kettunen, Jari
Kivimäki, Outi
Lehto, Kaisa
Salonen, Sanna
Tattari, Kristiina
Turtiainen, Riikka
Vuorio, Jukka

20.5. 2004
KAHAKKA-SARJAKUVA VAUHTIIN
Halkakarin kahakasta kertovan sarjakuvakirjan tuotantosopimus allekirjoitettiin Helatorstaina Ridankylässä. SKR:n K-P:n rahaston apurahan tukemana albumin tekevät Lauri Tuomi-Nikulan idean pohjalta sarjakuvataiteilijat Ville Ranta ja Mika Lietzen. Työryhmä tutustui myös Halkokarin kahakan 150-vuotisnäyttelyyn Kokkolassa sekä alkuperäisiin tapahtumapaikkoihin Halkokarilla ja Pikiruukissa. Sarjakuvakirja julkaistaan näillä näkymin aikaisintaan jouluksi 2004.



13.5. 2004
MULTIMEDIA ENSI-ILTAAN
Kokkolalaisen K.H.Renlundin museon tilaustyö Halkokarin kahakka –multimedia-esitys sai ”maailman ensi-iltansa” museon näyttelyhalliin rakennetun barkassin kannella torstaina. DON L:n tuottaman multimediaohjelman pituus on 10 minuuttia ja siitä on tehty sekä suomen- että ruotsinkieliset versiot.



03.05. 2004
VOITONJUHLAT DOKUMENTOINTI DON L:N HEINIÄ
Kokkolan kaupungin asettama Kahakkatoimikunta valitsi tarjousten perusteella Voitonjuhlat –tapahtuman dokumentointiin DON L:n. Dokumentointi tehdään sekä perinteiselle kuvamateriaalille että digitaalisena, still-kuvina ja videona.